tiistai 22. syyskuuta 2009

Don´t get mad - Emma

Kovia uhkauksia Moona. Mutta minä olen sentään joskus käynyt täällä, Hanna voisi vähän petrata.
Mutta olen itsekkin syvästi pahoillani, etten ole käynyt. Alan itsekin satsaamaan.

Mitäs täällä, luen matikan kokeeseen, kuuntelen Spotifysta musiikkia ja kommentoin videoita Youtubessa (se matikan kokeeseen lukeminen onnistuukin oikeasti).

Mulla ei kyllä ole tällä hetkellä mitään muotiasiaa (kuten ei aiemminkaan). Mutta tästä päivästä voisi kertoakin jotain.

Eli koulussa oli tänään puolukkapäivä. Meillä kaikilla taisi olla vain yksi oppituntui ja sitten lähdettiin metikkoon. Keräsin varmaan alle litran, mutta siellä oli niitä aika huonosti. Opettajatkin saisivat hankkia uuden paikan! >:(

Tässä on muuten yksi aika kiva kipale, mikä kannattaa kuunnella ;)


Viimeinen varoitus. Moona.

Vielä päivä, niin että kumpikaan ei kirjota, niin eroan kans ja perustan oman muotiblogin.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Hannan syntymäpäivä. Moona







Eilen oli Hannan syntymäpäivät. Ne oli hauskat ja Hannalta meni vain puolet ohi kun se oli niin kipeä että sen silmät vuosi.
Synttäriasuuni kuului tuo huivi, jonka esittelin aiemminkin, valkoinen pitkähihainen ja onlyn kavennetut farkut 70 €









Siihen kuului myös liikaa huulikiiltoa ihme pose ja tukka jota en jaksanut suoristaa.









Ostin muuten lopulta ne talvikengät andiamosta 120€ Nahkaa. En löytänyt mitään kelvollista korollista, mikä ei olisi ollut hutsahtavaa. Kävin kyllä paikallisessa vintage kaupassakin katsomassa Pertti Palmrotheja, mutta ne ei käyneet talvikengistä.
Mulla on ollut itseasiassa punaiset nahkaiset joissa oli ylikorkea tolppakorko, ne oli ihanat, mutta homehtuivat, kun tuli vesivahinko. Se oli superikävää, mut vahinkoja sattuu.










Sunnuntaibrunssi. Moona


Heräsin kello kaksitoista, ja paistoin tunnin nälissäni pannareita jotka sitten kuorrutin vaahterasiirapilla ja sulaneella jäätelöllä, tätä sanotaan brunssiksi.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Emma på skolan!

Hih! Arvatkaa missä bloggaan? Koulussa! :D

Mulla on nyt ATK-tunti ja ope lähti jonnekkin... eli kaikki pyörii Aapelissa tai IRC-galleriassa. Minä taas täällä.

Aamulla väsytti ihan kauheasti. tuntui ettei pääse sängystä ylös. Mutta... Täällä ollaan.

Tiistai, Moona



Hello lover.




Ihanaa, tulee se aika, kun pääsee metsästämään niitä täydellisiä talvikenkiä. Perjantaina tulee aika, kun lähden Hannan kanssa etsimään niitä. Tässä esimakua siitä mistä tykkäisin, tämä ensimmäinen kenkä on kiva, koska se on (käsittääkseni) nahkaa, ja suhteellisen halpa andiamosta. 120€ mikä on suhteellisen halpa hyvästä kengästä. Kenkä voisi olla tavallaan ehkä vaaleampi ja kulutetumman näköinen, ja tuo platformin ohuus minua mietityttää. Meneekös siitä vesi sisälle, kun on niin ohut... Talvikengäksihän mä sen ajattelinkin. Malli on kumminkin muuten suhteellisen ihanteellinen ja hyvältä kengältä vaikuttaa.
Tämä seuraava kenkä näyttää kymmenen kertaa paremmalta jalassa, kuin kuvassa. Tämä on minusta kiva kenkä, vaikkakin lyhytvartinen, mutta platform on tässä kengässä paksu, mikä vähentää kymmenen sentin koron kävelyongelmia. Tämä kenkä nyt ainakin on nahkaa. Lampaan nahkaa, pehmeää uskomattoman ihanaa lampaan nahkaa. Ihan tulee kylmät väreet kun ajatteleekin. Platform on kyllä aika vanhanaikainen enkä oikein osaa päättää onko kenkä tosi ruma, vai uskomattoman hieno. No jaa. Hieno se on ainakin jalassa. Ne ovat 99 euroa. No ainakin ne ovat virtaviivaisen suloiset ja ei hirveä niittikasa.
Siinä oli siis kaksi kenkää, jotka koen suhteellisen potentiaalisiksi.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Pintamuoteja, Moona.

Nyt listaan muutamia mukavia pintamuoteja, mitä näkyy paljon kaupungilla ja koulussa näkyy.


-Circlescarf-huivit, sellaisia kasan näköisiä huveja, joissa ei ole päätä.
-Luumun sävyt.
-Nahkaiset pikkulaukut, salkut ja olkakaukut.
-Kellohameet patellavöillä.
-Patellavyöt. Patella kuulostaa ihan joltain syötävältä. Jotain makaronilasagne ruokaa. Nam.
-Korkeat viiskyt luvun kynähameet joissa ei voi kävellä.
-Skottiruudut.
-Racingshirtit. Ruutukauluspaidat solmittuna patellavyön kohdalle. Älä kumminkaan pistä patellavyötä siihen päälle. :''D
-Empirevyöt, kapeat ja kirkkaat värilliset tekonahka vyöt.
-Epirelinjaiset mekot kuvioilla.
-Vaatteen jännillä jujuilla.
-Selvälinjaiset meikit.
-Mattapunaiset huulet.
-Pirskahtelevan pirteät hauskat urheilutuoksut.

Sitten tietenkin kierrätys on in, aina.